Hae tästä blogista

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kaksi baguaa

Bagua (Ba Gua) on menetelmä, jolla asunto, huone tai muu alue jaetaan kahdeksaan sektoriin. Sektoreilla on nimet sen mukaan. mihin asioihin elämässä kukin niistä erityisesti vaikuttaa. Nimet ovat vauraus ja menestys, maine ja kuuluisuus, rakkaus ja parisuhde, perhe, lapset ja luovuus, tieto ja itsensä kehittäminen, ura ja eteneminen sekä avuliaat ystävät. Lisäksi keskelle ajatellaan jäävän yhdeksäs, terveyden alue. Bagua on fengshuin perustyökalu.


Perinteisessä fengshuissa sektorit määritellään ilmansuuntien mukaan. Puhutaan kompassikoulukunnasta. Baguan yksinkertaisempi muoto on länsimainen tapa piirtää bagua nelikulmaiseksi ja jakaa yhdeksään ruutuun. Sen suuntaamisessa ei käytetä kompassia, vaan se asetellaan paikoilleen asunnon ulko-oven sijainnin mukaan. Itse kuulun tämän tyylin kannattajiin.

Kummallakin koulukunnalla on omat ansionsa ja kannattajansa. Molemmilla on sama tavoite: ymmärtää energian monimutkaista kulkua ja sen vaikutuksia. Molemmilla myös saavutetaan hyviä tuloksia, kunhan maltetaan pysyä valitussa koulukunnassa ja noudattaa sen ohjeita. Aloittelijan pahimpia erehdyksiä on tilanteen mukaan vaihtaa koulukunnasta toiseen. Lopputuloksena tästä on yleensä sekaannus ja myös sekalaiset tulokset. Kahden koulukunnan soveltaminen vaatii pitkäaikaista opiskelua ja syvää perehtymistä fengshuihin.

3 kommenttia:

  1. Jos talo on suorakaiteen muotoinen, "litistetäänkö" bagua sopimaan talon sisään vai jäävätkö alimmat tai ylimmät alueet talosta kokonaan pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse käytän länsimaista baguaa. Se on aina suorakaiteen muotoinen ja setetaan pohjapiirroksen päälle talon tai asunnon pitkien sivujen mukaan.Harva asunto on säännöölinen suorakulmio, jolloin baguaan jää aukkoja tai muodostuu lisäosia. Kirjoita blogin hakukenttään baguan käyttö niin löydät tarkempia ohjeita.

      Kirsi tuntee kompassibaguan käytön.

      Poista
    2. Kun nyt mietin tuota kielikuvaasi "litistää", niin niinhän siinä itse asiassa juurio tehdään. Litistäminen vain tehdään talon pitkien sivujen mukaan, eli osia baguasta soii talon sisälle ja osia taas jää ulos. Oikeilla jäljillä olet.

      Poista