Hae tästä blogista

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kirjahylly

Lähes jokaisessa kodissa on kirjahylly, muodossa tai toisessa. Kirjohin liittyy yllättävän paljon muistoja ja niiden aihepiiri kertoo kiinnostuksen kohteista eri elämänvaiheissa. Jos teet oman hyllysi kanssa testin, niin yllätyt varmaan kuinka hyvin muistat lähes jokaisen yksittäisen kirjan kohdalla hankintapaikan tai tavan, jolla se tuli kotiisi. Ei ole mikään ihme, että sanonnan mukaan toisen ihmisen oppii tuntemaan kun näkee hänen kirjahyllynsä.

Fenshuissa pidetään kirjahyllyn hyvää järjestystä tärkeänä kahdestakin syystä. Toinen on juuri edellä mainittu: kirjahylly on osa sinua ja sinun elämääsi. Toinen on energian vapaa liikkuminen. Täyteen ahdettu ja sekainen kirjahylly pysäyttää energian siinä kuin sotkuinen huonekin.

Hyvässä järjestyksessäkin oleva kirjahylly voi hidastaa energian kulkua, jos se on tukkoinen ja liian täynnä. Kirjoja ei pidä sijoittaa kahteen riviin toistensa taakse. Lisäksi hyllyihin kannattaa luoda ilmavuutta, esimerkiksi tekemällä aukkoja joihin sijoittaa vaikka rakkaita koriste-esineitä tai valokuvia.

Jos kirjoja kerta kaikkiaan on liian paljon aseteltavaksi kannattaa harkita toisen kirjahyllyn hankkimista tai miettiä ovatko kaikki kirjat todella tarpeellisia omistaa. Tarpeettomat voi myydä tai kierrättää. Jos jonkin kirjan kohdalla olet epävarma sen säilyttämisestä, kannattaa se pitää kunnes osaat päättää asian.

Kirjoilla tulee myös olla hyllyssä jokin tietty järjestys. Se voi perustua kirjojen esimerkiksi kokoon, väriin tai kirjaston tapaan tekijöiden nimiin. Viime mainittu voi olla järkevin tapa silloin, jos kirjoja on paljon. Lopullisesti asian ratkaisee käytäntö. Tärkeintä on, että tarvittava kirja löytyy helposti.

Kirjahyllyä ei saa sijoittaa makuuhuoneeseen. Makuuhuone on tarkoitettu lepäämiseen, ei ajatustyöhön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti