Hae tästä blogista

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Elementit: vesi

Fengshui  tarkoittaa tuulta ja vettä. Siinä missä tuuli saa energian liikkumaan vesi auttaa pysäyttämään sen ja käyttämään siinä olevia voimia. Veden pitää liikkua sopivalla vauihdilla: seisova, esimerkiksi lammikoiden  vesi, pilaantuu, kun taas liian voimakkaasti liikkuva, esimerkiksi koski tai tsunami, aiheuttaa liikkeellään tuhoa ympäristössä. Kannattaa muistaa, että hiljaakin virtaava vesi on maailman voimakkaimpia aineita. Jos sillä on tarpeeksi aikaa, se kykenee läpäisemään miltei minkä tahansa muun aineen.

Veden värejä ovat musta ja hyvin tumma, yönsininen. Vuorokaudenaika on yö ja vuodenaika talvi. Ilmansuunnista sitä edustaa pohjoinen. Veden numero on 1.

Vesi auttaa tuomaan elämään rikkautta ja kasvua, mutta väärin käytettynä - esimerkiksi liian voimakkaasti liikkuva tai seisova, likainen vesi - myös lukuisia hankaluuksia rahanmenosta ihmissuhteisiin.

Vettä ovat musta väri, luonnollinen vesi kuten akvaario, suihkulähde ja juomat, aaltoilevasti muotoillut esineet ja rakennukset, lasi, peili ja vesiaiheiset maalaukset.

Vesi saa kasvua metallielementistä, se ravitsee puuta ja sen vihollinen on maa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti