Hae tästä blogista

torstai 6. elokuuta 2015

Kiinalainen horoskooppi: härkä

Härät ovat maailman ahkerimpia ihmisiä. Johdonmukaisuus ja väkevyys tekee heistä sinnikkäitä, jopa itsepäisiä. Kun härkä on valinnut tien jota kulkea, hän on haluton poikkeamaan siitä vaikka se osoitettaisiin vääräksi. Härät ovat luonteeltaan rauhallisia ja pitävät myös tunteen myllerrykset sisällään eivätkä hevin näytä niitä ulospäin.

Härät pyrkivät tekemään työnsä tunnollisesti loppuun ja pysyttelevät pitkään samalla alalla tai jopa samassa työpaikassa. He eivät yleensä itse tarjoudu tekemään ylimääräistä työtä, mutta kieltäytyvät harvoin auttamasta. Työyhteisön jäseninä he ovat luotettavia ja rehellisiä.

Koska härät eivät ole valittajatyyppiä ja kestävät koviakin paineita myös muut kääntyvät hädässään usein heidän puoleensa. Härkien harteille saatta näin kertyä raskaskin taakka, jonka he kyllä jaksavat kantaa.

Härän itsepäisyys ja pidättyväisyys saattavat helposti johtaa avioliiton kariutumiseen. Parhaiten liito onnistuu rotan, käärmeen ja kukon kanssa. Suurimpia vaikeuksia on odotettavissa lampaan, hevosen ja koiran kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti