Hae tästä blogista

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kiinalainen horoskooppi: tiikeri

Oletko tiikeri? Katso täältä oma eläinmerkkisi.

Tiikeri-ihminen tuntuu aina olevan läsnä. Vaikka hän lepäisi, hän on selvästi kaiken aikaa valmiina toimintaan. Jos on tarpeen, tuo näennäinen rauhallisuus purkautuu raivoisana toimintana. Jos tuo voima ei ole kurissa, voi seurauksena olla maltin menetys. Tiikerin elämässä taisteleekin usein kaksi voimaa: toisaalta kyky suojella ja varjella lähimmäisiään, toisaalta taipumus ajautua toistuviin kinoihin ja kahnauksiin.

Koska tiikerit ovat aina valmiita ottamaan riskejä, he ovat  luonnostaan selviä johtajia. He pitävät itsenäisestä työstä jossa saavat itse kantaa vastuun tuloksista. Samat ominaisuuksien kaipuut voivat myös tehdä tiikeristä kapinallisen, joka laatii itse omat sääntönsä. Vastustajansa tiikeri pakottaa olemaan varuillaan, mutta saa oman väkensä tuntemaan olonsa rauhalliseksi voimakkaan suojelijan seurassa.

Aviolitto onnistuu parhaiten sian, hevosen ja koiran kanssa. Eniten hankaluuksia on odotettavissa apinan seurassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti