Hae tästä blogista

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Fengshui ja syksy


Fengshuissa syksy merkitsee lempeää siirtymistä tulisesta ja ulospäin suuntautuvasta kesän energiasta hitaan, syvän ja sisäänpäin kääntyneen talven energian piiriin

Onko kotisi valmis tähän siirtymiseen? Valmistamalla asuinympäristömme kohtaamaan talven valmistamme myös itsemme uuteen vuodenaikaan.


Syksy on pihatalkoiden aikaa niin omakotitaloissa kuin taloyhtiöissäkin. Samalla kannattaa ulottaa talkoot pidemmälle myös omien seinien sisäpuolelle ja hankkiutua eroon kesän aikana sisälle kerääntyneistä ylimääräisistä tavaroista. Niitä ovat myös kesävaatteet ja -varusteet, jotka kannattaa nyt sijoittaa varastoon odottamaan tulevaa käyttöä. Fengshuin mukaan niiden paikka ei ole talvella eteisessä. Kuten keväälläkin, käy läpi kaikki eteen sattuvat tavarat ajatuksella miettien tarvetta niiden säilyttämiseen.

Ulkona
Syksyn värikkyys on viehättävä osa suomalaista vuodenkiertoa. Kannattaa kuitenkin samalla muistaa, että fengshuissa kuolleet lehdet edustavat pysähtynyttä ja seisovaa energiaa. Jos asut omakotitalossa tai rivitalossa älä päästä lehtiä kasaantumaan enempää pihalle kuin räystäisiin tai katollekaan. Näin et tuki energian kulkua.
Samoin on hyvä aika karsia pois kaikki seinille kiipeilevät kasvit. Muratin peittämä talo vaikuttaa ajatuksena viehättävältä. Fengshuissa sen katsotaan kuitenkin estävän taloa hengittämästä ja hidastavan energian kulkua.

Ikkunoiden pesemiseen kiinnitetään eniten huomiota keväällä kevätauringon alkaessa paljastaa lasien kunnon. Vaikka nyt eletäänkin pimeää aikaa, kannattaa ikkunat  myös nyt pestä ja varmistaa energian esteetön kulku.

Sisällä
On tärkeää, että kaikki kesätavarat - vaatteita myöten -  laitetaan talvisäilytykseen puhtaina ja ehjinä. Lika ja pöly sekä rikkinäiset tavarat varastossa heijastuvat elämääsi pysähtyneisyytenä ja vaikeutena aloittaa uusia asioita. Tee myös sana kuin keväälläkin- mieti jokaisen tavaran kohdalla tarvetta sen säilyttämiseen. Käy ajatuksella läpi paikat, jotka suorastaan vetävät puoleensa tarpeettomia tavaroita. Tällaisia ovat esimerkiksi kirjoituspöytien laatikot, auton hanskalokero, komerot ja kylpyhuone.

Ilmojen viiletessä  lisää sisustukseen lämpimiä värisävyjä. Tee tämä etenkin kylpyhuoneessa, josta päivän matkasi aamuisin alkaa.

Kiinnitä erityistä huomiota nurkkiin, sänkyjen alle ja kaappien päälle, joihin pöly helposti kerääntyy.

Nyt on myös oikea aika toteuttaa jälleen fengshuin energiasiivous.

Vaihda ovelle uusi, puhdas ovimatto kutsumaan uusia asioita ja mahdollisuuksia kotiisi.

Varmista, että talosi tai asuntosi numero on selvästi ja näkyvästi esillä.

Poista puutarhasta kuolleet kasvit.

Vaikka säät viilenevät, muista tuulettaa hyvin joka päivä.

Siivoa säännölllisesti kuolleet lehdet pois pihalta tai parvekkeelta.


2 kommenttia:

  1. Pitääpä noudattaa neuvoja :)

    VastaaPoista
  2. Oi miten hyvä lista! Nyt vaan otan itseäni niskasta kiinni ja hommiin...

    VastaaPoista