Hae tästä blogista

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kiinalainen horoskooppi: kukko

Oletko kukko? Katso täältä oma eläinmerkkisi.

Kukon vuonna syntyneet ovat luovia ihmisiä. Luovuus purkautuu yleensä taiteiden kautta, mutta voi ilmetä myös muulla tavoin, vaikkapa tieteellisessä tai kaupallisessa kehitystyössä. Usein kukot ovat erittäin lahjakkaita muusikkoja, mutta yhtälailla heitä löytyy myös kuvallisen ja esittävän taiteen piiristä. Mikäli ei ole suuntautunut taiteisiin, kukon energia purkautuu luovana elämänasenteena joka voi johtaa huippusaavutuksiin niin kokkina kuin tietokoneohjelmoijana.

Kukolla on hämmästyttävä kyky keskittää kaikki voimansa siihen, mitä on juuri tekemässä. Se tekee heistä haluttuja työkumppaneita, joiden seurassa pääsee nopeasti tuloksiin. Varjopuolena on kukon halu olla riippumaton ja määrätä itse tekemisistään, joka vaikuttaa ryhmätyöskentelyyn.

Kukon luovuus saattaa tulla ilmi myös puhelahjoina. Kukkoa ei ole helppo voittaa väittelyssä, ja usein heitä tapaakin erilaisissa puheammateissa poliitikoista radiotoimittajiin. Yhtä sitkeä kuin vastustajana kukko on myös luonteeltaan avoin ihminen ja hyvä ystävä, jonka puoleen helposti käännytään pulmatilanteissa. Huonona puolena kukot ovat usein sisäisesti epävarmoja, joka näkyy muun massa tunnetilojen voimakkaana vaihteluna.

Avioliitto onnistuu parhaiten härän tai käärmeen kanssa. Vaikeuksia on odotettavissa rotan ja hevosen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti