Hae tästä blogista

lauantai 19. joulukuuta 2015

Mihin suuntaan kotisi katsoo

Fengshuissa jokaisen kodin ajatellaan "istuvan" tietyllä tavalla ympäristöönsä. Tällöin muodostuu kaksi suuntaa. Toinen on edessä, eli mihin koti "katsoo", ja toinen takana, eli varsinainen "istumapuoli". Suomessa nimityksiksi ovat vakiintumassa etusivu ja takasivu.

Fengshuin alkuaikoina asumukset olivat yksinkertaisia eikä erityiseen etusivun määrittämiseen ollut tarvetta. Tänä päivänä asia on toisin. Etusivu on se suunta, josta jang-energia saapuu kotiin ja sen oikea määrittäminen on yleensä fengshui-konsultoinnin ensimmäinen tehtävä. Etusivun avulla on helpompi ymmärtää energian kulkua kodissa samoin kuin sen tietäminen on tarpeen monissa menetelmissä kuten esimerkiksi lentävissä tähdissä.

On laajalle levinnyt harhakuva, että ulko-ovi määrää mikä on talon etusivu. Fengshuissa tämä ei pidä paikkaansa. Etusivu on kuitenkin yleensä helposti määriteltävissä kun muistaa, että kyseessä on aktiivisen eli jang-energian puoli talosta.

Tässä joitakin tunnusmerkkejä joita yleensä on talon etusivulla:

Vilkas tie.
Yleinen polku tai kävelytie.
Virtaavaa vettä (joki).
Eniten ikkunoita.
Katukyltti ja talon numero.
Eteläinen ilmansuunta.
Koulu tai lasten leikkikenttä.
Usein (ei aina) talon pääovi.
Mukava näköala.
Talon aktiiviset huoneet (muun muassa olohuone) sijaitsevat usein tällä sivulla.

Vastaavasti talon takasivua luonnehtivat usein seuraavat asiat:

Talon takapiha tai hiljainen sivukatu.
Tummia puita joissa tiheä oksasto (kuusikko).
Pieniä tai vähän käytettyjä huoneita.
Pohjoinen ilmansuunta.
Keittiö ja kylpyhuone sekä makuuhuoneet sijaitsevat usein (ei aina) tällä sivulla.
Vastapäätä on muita taloja.
Se puoli talosta, jota et ensimmäiseksi ole esittelemässä vieraille.

Kun mietit mikä on kotisi etusivu (tai takasivu) älä tee päätöstä yhden kohdan perusteella. Esimerkiksi leikkikenttä ei välttämättä yksin takaa, että kyseessä on talon jang-puoli. Aivan kuten tiheä kuusikko ei aina ole jin-puolella.

Usein löytää avun yksinkertaisesta konstista: mieti miltä suunnalta otat kuvan talostasi silloin jos haluat esitellä sitä tuntemattomille ihmisille. Erittäin todennäköisesti päädyt kuvaamaan talon etusivun eli jang-puolen.

Etusivun määrittäminen kerrostaloasunnossa on mutkikkaampaa ja siitä on myös koulukuntien kesken erilaisia tulkintoja. Itse kannatan intuitiivista koulukuntaa, jossa samassa keroksessakin voi olla asuntoja, jotka katsovat aivan eri suuntiin. Etusivun valintaan voidaan soveltaa paljolti yllä mainittuja seikkoja. Parveke on usein tekijä, joka ratkaisee mikä on asunnon jang-puoli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti