Hae tästä blogista

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

2016 Ennustuksia vuodelle 2016: tiikeri, härkä, rotta

Yleistä


Kiinalaisen astrologian eläinmerkki määräytyy syntymävuoden mukaan. Täydessä astrologisessa luennassa otetaan kuitenkin huomioon syntymäaika tunnin tarkkuudella. Pelkkään vuoteen perustuvaa ennustetta ei siten voi pitää kovin tarkkana.
Lisäksi uuden vuoden vaikutukset eivät välttämättä astu kaikilla voimaan kiinalaisena uutenavuotena, vaan oma syntymäaika vaikuttaa myös tähän. Tarkan ennusteen saamiseksi on syytä ottaa yhteyttä alan tuntevaan konsulttiin.

Kiinalainen vuosi vaihtuu vuonna 2016 länsimaisen kalenterin mukaan 8.2. Tuolloin alkaa apinan vuosi.

 

Tiikeri apinan vuonna

Tiikerille vuosi 2016 ei sisällä erityisiä haasteita eikä vastoinkäymisiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vuosi sujuisi pelkällä jouten olemisella. Päinvastoin menestyksen eteen pitää tehdä työtä. Tänä vuonna tiikerin kannattaa käyttää aikaa sen miettimiseen mitä vuodelta todella haluaa. Kun päämäärä on kirkkaana mielessä pystyy tiikeri voimillaan saavuttamaan tavoitteen.

Apinan vuoden nopeatempoisuus ja tiikerin seikkailunhalu ovat yhdistelmä, joka saattaa tuoda mukanaan suuriakin yllätyksiä. Ilman niiden vaikutusta luvassa on vaurauden ja menestyksen vuosi. Työ- ja liike-elämässä saattaa nousta vastaan yllättäviä hankaluuksia joista tiikeri selviää luontaisilla neuvottelukyvyillään.

Henkilökohtaisessa elämässä on mahdolista toteuttaa monia pitkään haudottuja hankkeita. Itseensä ja lähimmäistensä seuraan sijoitettu aika ja raha tuottavat myönteisiä tuloksia.

Härkä apinan vuonna


Härkä ja apina ovat  luonteeltaan monin paikoin täysiä vastakohtia. Niinpä apinan vuodesta ei ole luivassa helppo härälle. Kaikki toimet on nyt toteutettava ajatuksella ja huolellisella valmistelulla. Härkää on jokseenkin mahdotonta suistaa pois hyvin valmistellulta reitiltä.

Rakkausasioissa on luvassa aktiivinen vuosi, kevät saattaa tuoda mukanaan yllätyksen. Työelämässä on ylä- ja alamäkiä sekä suoranaista rajojen kokeilua. Terveydentila on yleisesti ottaen hyvä vaikka pieniä hankaluuksia saattaa esiintyä.

Apinan vuosi tuo hankaluuksia, mutta niistä selviää härän johdonmukaisuudella ja rauhallisuudella.

Rotta apinan vuonna


Rotalle vuosi 2016 on hankala, mutta ei ylivoimainen. Rotta ei ole tottunut odottamaan, vaan haluaa saada haluamansa heti. Apinan vuonna on toimittava toisin ja maltettava mielensä. Kun tämän muistaa on luvassa kohtalaisen hyvä vuosi.

Työuralla on luvassa joitakin yllättäviä käänteitä, mutta ei sellaisia joista rotta ei selviäisi. Jotkin niistä saattavat hyvin hoidettuina jopa johtaa ylenemiseen tai palkan nousuun. Rakkauselämässä saattaa olla ongelmia. Ruumiillinen terveys on hyvä ja kriisit kohdistuvat henkiseen puoleen.

Tänä vuonna menestyminen niin henkilökohtaisissa kuin työasioissakin edellyttää niiden pitämistä erillään toisistaan. Rotalle on luvassa haasteellinen vuosi, jonka aikana on syytä toimia harkiten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti